Kuvassa laulaja Eini.

Discokuningatar Eini palautuu kotona ja saunan lauteilla

Hektisessä arjessa jokainen tarvitsee omaa aikaa, omassa rauhassa. Niin myös discokuningatar Eini, joka rakastaa työtään ja tekee sitä lähes vuorokauden ympäri, ainakin ajatustyönä. Katso Einin vinkit palautumiseen!

Vauhdikas työ innostaa, mutta myös kuormittaa

– Jo lapsuudesta asti olen kunnioittanut ja arvostanut työtä hyvin paljon, Eini kuvailee asennettaan työntekoa kohtaan.

Neljätoistavuotiaana laulamisen aloittanut Eini on myös artistina kasvanut uran edetessä. Jos nuorena hän oli työstä ja esiintymisestä innoissaan, niin nykyisin tunne on kasvanut entisestään.

– Voin sanoa suorastaan rakastavani työtäni eli laulamista. Ja haluan tulla siinä koko ajan paremmaksi, hän jatkaa.

– Mutta, alkuaikoina ajattelin, että ehkä laulamisen rinnalla pitäisi olla jokin ”oikea” työ, kunnes kokemuksen ja ammattitaidon karttuessa tajusin, että tämä on ihan oikea työ ja tämä pitää tehdä hyvin menestyäkseen, Eini kuvailee ajatusmaailmansa kehittymistä.

Yksi kuormitusta tuova tekijä on hyvin liikkuva työ keikkailevana artistina. Eini ajaa autollaan jopa seitsemän-kahdeksankymmentä tuhatta kilometriä vuodessa. Suuri ajomäärä selittyy työmotivaatiolla ja tekemisen tahdolla.

– Olen ahkera keikkailija ja matkat Suomessa ovat pitkiä. Leikkimielisesti laskettuna kaikki urani keikkamatkat vastaavat kuussa käyntiä kolmeen kertaan, hän nauraa.

Vaikka ajaminen on periaatteessa istumista, se kuormittaa ja väsyttää siinä missä mikä tahansa fyysinenkin työ. Myös ajamisesta pitää palautua, ja toisaalta ratin taakse kannattaa lähteä vain hyvin palautuneena eli levänneenä.

Palautuminen vaikuttaa moneen asiaan positiivisesti 

Oman suorituskykynsä ja tilansa tunnistaminen on tärkeää, mutta usein myös vaikeaa, ja kuitenkin se on avainasemassa hyvän palautumisen suhteen.  

– Olen kieltämättä ollut aina sellainen suorittajatyyppi, mennyt ja tehnyt asioita, vaikka olen ollut väsynyt. Ja vasta viime vuosina oppinut tunnustamaan, että olen välillä väsynyt ja tajunnut, että nyt pitää ottaa omaa aikaa, Eini kertoo.

Oman ajan järjestäminen on eri ihmisille erilaista ja usein hyvin henkilökohtaista. Tapoja ja keinoja on suunnilleen yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Einillä oma aikakin on aktiivista, mutta ei kuormittavaa.

– Paras palautumispaikka minulle on koti ja sauna. Pidän myös rauhallisista illanvietoista. Ja tietenkin palautumiseen liittyy usein myös liikunta ja ulkona tekeminen eli puutarhanhoito, hän sanoo.

Loppujen lopuksi palautuminen ja riittävä lepo näkyvät niin omassa jaksamisessa kuin persoonassakin positiivisella tavalla.

– Levänneenä olen paremmin läsnä ihmisille ja uskallan sisäisesti olla se, mitä oikeasti olen. Ja se ehkä jopa näkyy lavalla asti, Eini sanoo.

Einin vinkit palautumiseen

  • Verkostoituminen on tärkeää - läheisiltä ihmisiltä saa myös apua ja tukea palautumiseen.
  • Kun olet väsynyt, anna töiden odottaa ja ota pieni hetki itsellesi. Jo tunninkin rauhoittuminen auttaa.
  • Huolehdi ravinto ja liikunta kuntoon: pidät niillä huolta kehostasi.
  • Kuuntele itseäsi, etsi elämään lisää asioita, joista saat iloa.

Lue lisää