Kuvassa Ellen Jokikunnas

“Ihmiset näitä tekee” – kuka tahansa voi oppia remontoimaan

Ellen Jokikunnas on omien sanojensa mukaan ”remppamuija”, jonka rakas harrastus on remontointi ja kaikenlainen nikkarointi. Käsillä tekeminen on aina ollut lähellä hänen sydäntänsä, mutta vasta omakotitaloon muutto teki hänestä remppaajan. Ellenin mielestä kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, tekemisen kautta.

Ellen Jokikunnas kertoo tykänneensä tehdä asioita käsillä lapsesta saakka. Vanhan asemarakennuksen ostaminen teki hänestä kuitenkin vasta remppaajan. Ellen aloitti opiskelemalla perinnekorjaamista ja remontoimista omatoimisesti. Tuohon aikaan internet ei ollut vielä pullollaan monipuolisia ohjevideoita, joten hän kerrytti remontointi- ja nikkarointitaitojaan soittamalla ammattilaisille ja kysymällä neuvoja.

– En ole ollut remppaaja enkä nikkaroija, mutta nykyään olen kaikkea sitä, Ellen myhäilee.

Ellenille nikkaroimisen ja remontoimisen saloihin pääsyyn riitti oivallus siitä, että muutkin niitä tekevät ovat ihmisiä. Jos hekin ovat opetelleet tekemään, voin minäkin oppia saman, Ellen selittää. Hän uskoo, että kuka tahansa pystyy oppimaan mitä tahansa.

Sähkö- ja putkityöt Ellen jättää remontoidessa kuitenkin ammattilaisille. Kaikkea muuta voi harjoitella ja tehdä itse, hän sanoo.

Luovuudella uusi elämä huonekaluille

Ellenin harrastuksiin kuuluu myös huonekalujen tuunaaminen ja uudistaminen. Se on uuden elämän antamista huonekaluille ja tavaroille, hän kuvaa. Ellenistä on kiehtovaa löytää muiden roskille uusia käyttötarkoituksia. Esimerkiksi vanhasta pesukoneen rummusta voisi saada vaikka hienon valaisimen tai avogrillin ulos, hän kertoo.

Möhläyksiltä ei voi välttyä tuunausharrastuksessa. Ellen kertoo joskus käyneen niin, että kirpputorireissulta tuunattaviksi hankitut huonekalut ovat päätyneetkin lopulta jatkamaan elämäänsä polttopuina. Isommissa taloon liittyvissä projekteissa Ellenillä on ollut onnea matkassa. Hän kertoo, ettei pahoja virheitä ole juuri sattunut. Hän kertoo virheiden liittyneen lähinnä siihen, ettei hänen itse tekemänsä työ vastaa ammattilaisen kaunista jälkeä.

Kuvassa Ellen Jokikunnas

Jos mokaa, niin mitä sitten? Aina voi korjata tai aloittaa alusta

Ellen Jokikunnas

Ellenin vinkit remppaajille

  • Satsaa hyviin ja turvallisiin työkaluihin. Vuokratyökalu on hyvä valinta, jos työ on kertaluonteinen.
  • Harjoittele työn tekemistä, niin saat varmuuden tekemiseen. Ole armollinen itsellesi, aina voi korjata ja aloittaa alusta.
  • Kirpputorit ovat hyviä aarreaittoja. Sieltä voi löytää tuunattavia huonekaluja sekä käytettyjä työkaluja.

Lue lisää