Kuvassa Jani Toivola

Jani Toivolan arkea kirkastaa tanssi

Jani Toivolan arki on hektistä ja haastaa välillä hänen jaksamistaan. Arkielämän rutiinit ovat hänelle tärkeä tapa huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jani on oppinut kuuntelemaan omaa kehoaan – joskus se kaipaa hikitreeniä, joskus taas rauhallista hengittelyä palavereiden keskellä.

Freelancerina työskentelevän, 9-vuotiaan tyttären isän, Jani Toivolan arki on vaihtelevaa ja hektistä, ja palautuminen on erityisen tärkeää. Hän pyrkii valikoimaan sellaisia työprojekteja, jotka innostavat ja tuntuvat merkityksellisiltä, silloin arkea jaksaa paremmin.

Jani kertoo käyneensä läpi uupumuksen, jonka jälkeen hän on pysähtynyt arvioimaan omaa oloaan herkemmin. Uupumus opetti sen, että hän tarvitsee erilaisia keinoja itsestään huolehtimiseen. Meditaatiosta tuli Janille tärkeä ja pitkäaikainen työkalu rauhoittamamaan mieltä. Aamun meditaatiohetkestä on muodostunut hänelle arjen rutiini, jonka jälkeen hän näkee tulevan päivän selkeämmin.

– Se ei ole kauhean monimutkaista, enkä ole mikään valaistunut henkilö, siitä on vain tullut mulle rutiini.

Toisinaan Jani herää aamulla jo ennalta stressaantuneena. On inhottavaa herätä sellaiseen tunteeseen, että selviänkö tästä päivästä, Jani kertoo.

– Se, että istun olohuoneessa meditaatiotyynyllä 10 minuuttia, neutralisoi ja rauhoittaa. Meditaatio tyhjentää pään ja aika nopeasti paniikki katoaa.

Rutiinin luominen on kaiken a ja o

Janin mukaan omassa hyvinvoinnissa kaikista tärkeintä on omien rutiinien luominen. Alkuun lyhyet, kolmen minuutin meditointihetketkin tuntuivat Janille vaikealta. Sinnikkäästi hän jatkoi aamuista tuokiotaan ja ajan kanssa sessiot pitenivät kymmeneen minuuttiin. Lopulta meditaatiosta tuli rutiini, jota hän alkoi odottaa. Jani kannustaa kaikkia luomaan selkeän rutiinin jonkun itselle tärkeän ja palauttavan asian ympärille.

Tanssiminen on toinen työkalu ja tapa, jolla Jani kertoo saavansa kirkkaamman olon lyhyessä ajassa. Tunnustan olevani arjen joraaja, Jani kertoo. Jopa vain viiden minuutin tanssihetki palaverien välissä riittää hänelle. Pienen loven löytää aina jostain, Jani rohkaisee.

– Tanssia voi missä vaan. Työpaikolla tai vaikka vessassa. Tanssimisesta saa energiaa ja se puhdistaa.

Kehon palautumiseen ei aina tarvitse rankkaa liikuntaa

Janilla oli pitkään mielikuva, että rankka liikunta kuntosalilla olisi ainoa toimiva tapa, jolla voi palautua ja saada ajatukset muualle. Myöhemmin hän ymmärsi, että pelkästään raudan nostaminen salilla kovan musiikin pauhatessa, ei ole sitä, mitä hänen kehonsa tarvitsee.

Tärkeintä on tehdä itseään varten sen sijaan, että tekisi asioita suoritteena, jotta ansaitsisi jotain, Jani kertoo. Nykyään hän kuuntelee, mitä keho tarvitsee milloinkin. On tärkeää oppia armollisuutta itseään kohtaan.

Tilanne määrittää, mikä on oikea tapa palautua juuri siinä hetkessä. Joskus hengitteleminen tai meressä uiminen voi riittää. Toisinaan taas juoksulenkki tai kuntosalitreeni on juuri sitä mitä keho tarvitsee.

Janin vinkit kehon ja mielen hyvinvointiin:

  • Tee asioita, jotka ovat sinulle merkityksellisiä ja tuottavat iloa tai muuten hyvän olon tunteen.
  • Jos tuntuu, ettei pidemmälle treenille ole aikaa, ota vaikka vain 5 min tauko askareidesi välissä ja tanssi. Jos tanssi ei tunnu omalta, mikä vain liike on hyväksi. Maailma kirkastuu välittömästi!
  • Pyri tekemään kehoa ja mieltä hoitavista hetkistä itsellesi rutiini. Rutiinin luominen on haastavin ja tärkein kohta.
  • Kuuntele kehoasi ja sitä mitä se kaipaa. Olisiko parempi tehdä hikitreeni vai hengitellä vaikka vaan hetki metsässä tai meren äärellä?

Lue lisää