Elämä on nyt. Elä se.

Nyt se, mikä on jäänyt tekemättä, tehdään todeksi. Pohjola Vakuutus auttoi eskari-ikäistä Iiristä, joka halusi olla supersankari. Näin syntyi Super-Iiris, jonka mielestä ”hauskinta oli lentäminen” ja joka taistelee sen puolesta, ”ettei maailma menisi ihan tuhoksi”.

Kun Iiris Kohonen, 6, alkoi haaveilla supersankariudesta, hän päätti, että pelastaisi maailman pienillä hyvillä teoilla. Pohjola Vakuutus päätti tehdä Iiriksen unelmasta totta, ja niin syntyi Super-Iiris. Hetken pohdinnan jälkeen ilme kirkastuu ja silmät alkavat säkenöidä.

– Ainakin juoksen tosi kovaa, jotta saan pakenevat pahikset kiinni! Iiris sanoo ja hymyilee leveästi. 

Ja sitten lennän. Jos vaikka kissa on juossut koiraa pakoon korkealle puun latvaan, eikä pääse alas, voin pelastaa sen lentämällä ja palauttaa turvallisesti omistajalleen.

Iiris, supersankari

Iiriksen isä Simo kuuntelee tyttärensä suunnitelmia hymyillen.

Hän kertoo, että Iiris on haaveillut supersankariudesta jo pidemmän aikaa. Unelma sai alkunsa Sankarikoulu-nimisestä piirretystä, jossa seikkailevilla lapsilla on erityisiä kykyjä.

– Ohjelman nähtyään Iiris alkoi miettiä, millainen supersankari hän itse olisi ja mitä hänen voimansa voisivat olla.

Näin Iiriksen unelmasta tehtiin totta

Iiriksen unelman toteutus lähti liikkeelle suunnittelupalaverista, jossa yhdessä Iiriksen kanssa mietittiin minkälainen supersankari Super-Iiris voisi olla. Suunnitteilla oli elokuvan traileria muistuttava video, jossa näkyisi välähdyksiä Super-Iiriksen elämästä. Iiris sai suunnitella itse kaiken videon juonenkäänteistä ja sankariasusta lähtien.

Suunnittelun jälkeen oli vuorossa jännittävin osuus, eli kuvauspäivä, jonka tähtenä loisti Super-Iiris. Isossa produktiossa oli mukana kunnon rekvisiitat ja ammattinäyttelijät.

Katso videoilta, miten Iiriksestä tehtiin supersankari