MIELI ry ja Pohjola Vakuutus aloittavat yhteistyön turvallisemman urheilun puolesta

Pohjola Vakuutus ja MIELI ry vat käynnistäneet yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa urheiluvalmentajien ja vanhempien osaamista nuoren mielen hyvinvoinnin tukemiseksi. Yhteistyön myötä Pohjola Vakuutus laatii yhdessä 20 yhteistyölajiliiton kanssa sitoumuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa ja edistää lasten ja nuorten mielen hyvinvointia tukevaa, turvallista urheiluympäristöä.

Katso Nuori mieli urheilussa -webinaari vanhemmille

Kustantamisen ja kuljettamisen lisäksi nuoren urheilijan vanhemmalla ja läheisellä on merkittävä rooli nuoren mielen hyvinvoinnin vahvistajana. Miten tukea nuorta mieltä urheilussa parhaalla mahdollisella tavalla? Katso tallenne Pohjola Vakuutuksen ja MIELI ry:n webinaarista liikkuvien lasten ja nuorten vanhemmille. 

Muuta evästeasetuksiasi

Mielen hyvinvointi on osa turvallista urheilua

Liikunta on suoritusta suurempaa. Se on sinnikkyyttä, haparointia jasähdä mahdollisuuksia ja asettaa tavoitteita, epäonnistumista ja mokia pelkäämmättä. Ja ennen kaikkea iloa yrittää. Tämä kaikki lähtee pään sisältä.

Pohjola Vakuutus on toiminut turvallisemman urheilun puolesta jo vuosikymmenten ajan. Nyt haluamme varmistaa, että suomalaiset liikkuvat lapset ja nuoret saavat parhaan mahdollisen tuen ja kannustuksen, henkisen turvaverkon. Jotta jokainen kohdataan ja jokaista kannustetaan kyvyistä, taustoista ja haasteita riippumatta.  

Se on meidän aikuisten ja liikunta-alan ammattilaisten tärkein tehtävä. Meillä on nimittäin jotain yhteistä: vastuu siitä, että jokainen lapsi voi löytää ilon yrittämisestä, kokeilemisesta ja itsensä haastamisesta.

Siksi Pohjola Vakuutus tukee MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -toimintaa. 

Toiminnan tavoitteena on, että lasten ja nuorten urheilun parissa toimivat saavat valmiuksia tukea nuoren mielen normaalia kehitystä, hyödyntää mielenterveystaitoja osana valmennusta ja kohdata haastavassa tilanteessa olevia lapsia ja nuoria. ​MIELI ry tuottaa valmentajille ja vanhemmille sisältöä, toimintatapoja ja konkreettisia työkaluja nuorten urheilijoiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Nuoren mielen hyvinvointia tukeva urheiluympäristö ja ilmapiiri edesauttaa myös fyysisten vammojen ennaltaehkäisyä, sillä mielen hyvinvoinnilla on yhteys myös fyysiseen suoritukseen, keskittymiskykyyn sekä palautumiseen. 

Yhteistyötä edistetään konkreettisesti lajiliittojen kautta

Urheiluseuratoimintaan osallistuu eri rooleissa 1,8 miljoonaa suomalaista. Lajiliittojen rooli seuratoiminnan ohjaajana ja mahdollistajana on korvaamaton. Nuori mieli urheilussa -toiminta tukee lajiliittojen ja muiden urheilutoimijoiden tärkeää työtä tuottamalla valmentajille ja vanhemmille konkreettisia työkaluja ja toimintatapoja nuorten urheilijoiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Yhteistyöhön liittyen Pohjola Vakuutus on laatimassa yhdessä 20 yhteistyölajiliittonsa kanssa sitoumuksen, jolla sitoudutaan yhdessä edistämään Nuori mieli urheilussa -toiminnan tavoitteita ja esimerkiksi varmistamaan koulutusmateriaalin jalkautuminen kaikille valmennuksen parissa toimiville. Sitoumus tulee myös jatkossa osaksi kaikkia Pohjola Vakuutuksen uusia urheiluyhteistyösopimuksia.

Edistämällä nuorten mielen hyvinvointia ja kokonaisvaltaista turvallisuutta urheiluympäristössä haluamme edesauttaa lasten ja nuorten pysyvyyttä liikunnan parissa, jolla tutkitusti laajat positiiviset vaikutukset terveyteen ja tulevaisuuteen myös pidemmällä aikavälillä.

Jotta jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus iloita, epäonnistua, yrittää uudestaan – ja unelmoida urheilun parissa.

Lue lisää Nuori mieli urheilussa -toiminnasta