" "

Elina Gustafsson: ”Unelmat auttavat kantamaan haastavien aikojen yli”

Pohjola Vakuutuksen Dreams-lähettiläänä toimiva Elina ”ElluGee” Gustafsson oppi nuoruudessaan luottamaan siihen, että omien vahvuuksien tunnistaminen on väylä unelmien toteutumiseen. Nyt entinen huippunyrkkeilijä, nykyinen seikkailija ja inspiroija kiertää kertomassa tarinaansa kouluvierailuilla, joilla hän kannustaa nuoria kokeilemaan, epäonnistumaan – ja yrittämään uudestaan.

Unelmilla mielekkyyttä ja toivoa arkeen

Kun ElluGee:ltä kysyy, mitä nuorille kuuluu nykyään, hän nostaa ensimmäisenä esiin heidän kokemuksensa maailmasta, jota määrittävät monenlaiset vaatimukset.

–Esimerkiksi sosiaalinen media ja erilaiset yhteiskunnalliset paineet kuormittavat nuorten arkea, jossa viesti tuntuu olevan, että hirveästi pitäisi tehdä ja pärjätä, Ellu toteaa. – Tähän yhtälöön kun lisätään vielä sellaisia asioita kuin sota ja pandemia, tuntuu maailma helposti melko raskaalta paikalta, jossa aikuisetkin elävät epävarmuudessa. Se heijastuu myös nuoriimme.

Epävakaassa maailmassa unelmointi onkin entistä merkityksellisempää, sillä haaveet auttavat kantamaan haastavien aikojen yli.

– Unelmat tuovat arkeen paljon mielekkyyttä ja toivoa. Unelman koko tai realistisuus ei ole tärkeintä, vaan se, että ylipäänsä unelmoi, Ellu kuvaa.

Kaiken voi nähdä vahvuutena

Omassa nuoruudessaan Ellu olisi kaivannut enemmän kannustusta omien vahvuuksien löytämiseen. Liikunnallisesti ja verbaalisesti lahjakas Ellu piti jo lapsena esiintymisestä, mutta työkalut luontaisten vahvuuksien hyödyntämiseen puuttuivat.

– Mielestäni kaiken voi nähdä vahvuutena, ja ominaispiirteistämme on aina löydettävissä hyvää. Aikuisina meidän pitäisikin pystyä tunnistamaan potentiaali jokaisessa nuoressa, hän pohtii.

Yhtä tärkeitä ovat roolimallit, joiden arvoihin, asenteeseen, ulkonäköön tai johonkin muuhun piirteeseen nuoret voivat samaistua.

– Esimerkiksi monipuolisempi seksuaali- ja sukupuolirepresentaatio olisi auttanut minuakin oman identiteettini tunnistamisessa ja hyväksymisessä, Ellu kuvaa.

Unelmat saavat muuttua

Ellu on päätynyt elämään itsensä näköistä elämää monien seikkailujen kautta. Hän peräänkuuluttaakin jokaisen oikeutta kokeilla, epäonnistua ja yrittää uudestaan.

– Virheitä ei kannata pelätä, sillä oppiminen tapahtuu niiden kautta. On vaikea kasvaa, jos kaikki menee aina täydellisesti – silloin ei joudu ponnistelemaan tai tutustumaan omiin sisäisiin motivaatiotekijöihin, Ellu korostaa.

Mokissa piilee usein jonkin uuden alku. Esimerkiksi urheilussa ei menestytä ilman epäonnistumisia, joista ottaa opiksi. – Ja kuinka epäkiinnostava olisikaan ihminen, joka ei koskaan tee virheitä, Ellu muistuttaa.

Ellussa on jo nuoresta pitäen palanut näyttämisenhalun kipinä. Sen kautta hän löysi nyrkkeilyn, josta tuli hänen ikioma juttunsa. Kun Ellu myöhemmin päätyi lopettamaan lajin, hän teki sen siksi, että tunnisti unelmansa muuttuneen.

– Se onkin mielestäni todella arvokas oppi: unelmat voivat muuttua ja omaa suuntaa saa aina vaihtaa.

Takaisin luokkahuoneeseen

Dreams-lähettiläänä koulumaailmaan palaaminen on ollut Ellulle mieltä avartava kokemus.

– Nuorten tapaaminen on ihan parasta! He ovat todella fiksua porukkaa ja inspiroidun heidän kysymyksistään joka kerta. On mahtavaa, että nuoret uskaltavat pohtia ja haastaa, hän kuvaa.

Ellua puhuttelee nuorten autenttinen ja aito energia, joka muistuttaa omista kouluvuosista.

– Oma roolini koulumaailmassa oli hyvin kapinallinen. Usein tunnistankin luokkahuoneista samanlaisia hieman levotonta energiaa täynnä olevia oppilaita, jollainen itsekin olin, hän kuvaa. Ellu toivoo jokaiselle nuorelle mahdollisimman paljon positiivisia kohtaamisia aikuisten kanssa, joissa he tulevat nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

– Näen kouluvierailuilla jatkuvasti, kuinka upeasti opettajat kannustavat ja tukevat oppilaitaan. Se luo itsellenikin uskoa tulevaan, sillä nykyinen nuorten sukupolvi tulee vielä muuttamaan maailman.

Niitä nuoria, jotka eivät vielä koe löytäneensä omaa juttuaan Ellu muistuttaa rohkeudesta kuunnella omaa sydäntä. – Ainoa varma asia on muutos. Vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, ei mikään kestä ikuisesti, vaan voimme omilla valinnoillamme aina päättää, mihin suuntaan haluamme elämäämme viedä, hän summaa.

Sinua saattaisi myös kiinnostaa